Pullollisia

Otsikko on parhaita tietämiäni vastauksia kysymykseen, mitä viiniä tai samppanjaa tarjoaisin vieraille. Henriotin viinit ovat klassisia, puhdaspiirteisiä samppanjoita, joista on erittäin helppo pitää harrastuneisuuden ja asiaan vihkiytymisen tasosta riippumatta. Mikä parasta, tässä tapauksessa pelkkä talon nimi on tosiaan riittävän tarkka ohje, sillä hintaluokasta riippumatta en toistaiseksi ole onnistunut maistamaan huonoa Henriotin nimellä varustettua viiniä. Tällä kertaa tarjosin vanhaa tuttua, jota oli toki erittäin mukava päästä itsekin pitkästä aikaa taas maistamaan: Henriot 1996 Tuoksussa on sopivasti painoa ja hienosti kypsyyttä: paahdettua sokeria, karamellia, häivähdys kantarellia ja kruununa vielä mukava kermainen sävy. Hapokkuus on tasoittunut nätisti, runsaan pyöreä hedelmäisyys täyttää suun kypsähkön sitruunan ja raikkaiden omenoiden sävyissä. Tällaista tuttua samppanjaa nauttii paljon mieluummin kuin analysoi - klassinen samppanja tosiaan ja tällaisesta normipullo

Roederer Cristal 1979 Nesteen väri on pullon läpi tarkasteltuna tummahkon oloinen, mutta eipä toisaalta tämänikäisen viinin aivan vaaleaa enää tarvitse eikä kuulukaan olla. Lasiin kaadettuna sävy on oranssiin taittuvan keltainen, eikä viinissä ole enää näkyviä kuplia. Melkoisen tuhdissa tuoksussa on savua, tummaa siirappia, appelsiinia ja jonkin verran paahteisuutta. Maussa on savuisuuden ohella hasselpähkinää ja kardemummaistta piparitaikinaa maltilliseen hunajaisuuteen verhottuna. Hapokkuus on suhteellisen sileää ja sitä on jäljellä yhä ihan kohtuullisesti. Vaikka tästä viinissä ei vielä juuri erotu varsinaisia oksidoituneita piirteitä, tuntuu kokonaisuus silti hiukan väsyneeltä ja aavistuksen raskaalta - liian lämpimässä säilytetystä pullosta kenties johtuen? Asiaatuntevampien maistajien kommenttien mukaan tämä pullollinen ei joka tapauksessa ollut läheskään parasta, mitä -79 Cristalilla on huippukunnossaan esittää. Toivottavasti joskus itsellekin tulee tilaisuus pane

Charles Heidsieck Champagne Charlie 1979 Viinin väri on oranssinkeltainen, ja siinä on vielä hiukan kuplia. Tuoksu vaikuttaa olevan selkeästi "viimeisillään" jo hienoisen oksidoitumisen tunnun säestämänä: hyvin kypsää hedelmää, ananasta, paahteista sokeria ja hunajaa. Kun viini lämpenee, karamellin ja hunajan sävyt voimistuvat entisestään niin tuoksussa kuin maussakin. Maun muina elementteinä ovat kypsä punainen omena, hasselpähkinänougat ja ripaus suklaata. Hapokkuus on yhä tarvittavan pirteää antaen viinille vielä hyvin virtaa, vaikka jälkimaku onkin aavistuksen kireä hedelmäisyyden alkavasta kuivumisesta ja hapettumisesta kielien. Tämä viini tuntui aluksi väsyneemmältä kuin minkälaiseksi kokonaisuus lopulta muodostui. Vaikka parempia ja pirteämpiä pulloja tätä kyseistä viiniä onkin kuulemma olemassa, oli viini tällaisenakin minusta yhä oikein mukavasti nautittava. 92 Charles Heidsieck Oenotheque 1979 Tämän viinin korkinvaihdon ajankohdaksi on takaetikettii

Kutsu maistelemaan valikoitua joukkoa huikean samppanjavuoden -79 antimia oli, kuten arvata saattaa, ylitsepääsemätön houkutus. Aisteja terästettiin alkuun parilla sokkoviinillä: Henriot Blanc de Blancs Väri on vaaleahkon keltainen ja viinissä on runsaat kuplat. Tuoksussa on voita, kookosta ja kermaa: kokonaisuus on kevyesti kukkainen jas hennon paahteinen. Maussa on ananasta ja jo hiukan kypsynyttä vihreää omenaa. Jälkimaku on sitruunainen ja kevyesti kirpeä asiallisen hapokkuuden säestämänä. Arvasin tammetonta bdb:tä vuodelta 2004 tai 2006, eli en onneksi ollut aivan törkeästi hakoteillä. Tätä viiniä en Henriotin valikoimasta ollutkaan aiemmin maistanut - talolle tuttuun tapaan mainio viini luokassaan. 88 Henriot Cuvée des Enchanteleurs 1988 Tämä viini on jo kevyesti kultaisen keltainen ja poreet ovat selvästi ensimmäistä viiniä rauhallisemmat. Tuoksussa on voita, popcornia, vaaleaa karamellisoitua sokeria ja lisänä vielä hento sienimäinen sävy. Maussa on eksoottista, lähi