Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2013.

Krug 1996

Tässäpä samppanja joka ei erityisesti esittelyjä kaipaa: legendaarinen viini nyt jo miltei legendana arvostetulta vuodelta. Omasta kellarista näitä löytyy ainakin toistaiseksi vain pari pullollista, joten siksi olikin mukava nauttia tätä ravintolassa istuen. Kyseessä oli kaiken lisäksi itselleni vasta aivan ensimmäinen kerta tämän viinin seurassa. Supervuosikerran Krug ei ole tuoksultaan erityisen voimakas varsinkaan aluksi: voimakkain aromi on sitruuna, jonka lisänä on hieman paahtovanukkaan sävyä. Viinin avautuessa sitruunaisuus jää enemmän taka-alalle, ja tilalle tulee omenan ja toffeen sävyt sekä tammikypsytyksen tuoma vaniljainen vire. Pari kolme tuntiakaan eivät saa tuoksua merkittävästi voimistumaan, eli kaikkiaan se on koviin odotuksiin nähden aavistuksen vaimea. Viinin maistaminen sykähdyttää tuoksun arviointia enemmän: tässä viinissä on todella roteva ja runsas hedelmäisyys, jonka keskeiset elementit ovat mehukas sitruuna ja maukkaat punaiset omenat. Lisänä on vielä r

Agrapart Minéral 2005

Agrapart on Selossen jalanjäljissä kulkeva, lyhyessä ajassa huomattavasti profiiliaan nostanut viljelijä-tuottaja. Mikä mielenkiintoisinta, kotikylä on juuri sama kuin legendalla itsellään eli Avize, ja viljely- sekä viinintekometodit ovat juuri vastaavalla tavalla biodynaamisia ja käsityövaltaisia. Minéral on  Cramantin ja Avizen chardonnayn sekoituksena  Agrapartin valikoiman  kenties "tavallisin" vuosikertaviini. Dosage on nyt nautitussa viinissä extra brut -kategoriassa eli 5 g/l ja korkinvaihto on tehty 3/2012. Persoonallisena yksityiskohtana viinissä on kyllä aito vuosikertamerkintä, mutta julkisivun sijaan se on vaatimattomasti näkyvissä ainoastaan takaetiketissä.  Tyylipuhtaassa tuoksussa on päärynää ja hennosti vaniljaa. Mukana on myös kukkeita ruusunlehtien ja jasmiinin sävyjä sekä hyvän vaalean leivän aromi. Maussa on omenaa ja sitruunankuorta, sekä tässäkin kevyt vaniljainen vivahde. Jälkimaussa on varsin tuhdin hapokkuuden lisänä hiukan kirpeyttä sekä makea

Roederer Cristal 1985

Tuoksu tässä Cristalissa on varsinkin aluksi runsaan paahteinen, ja tätä sävymaailmaa vielä monipuolistaa kevyesti kermainen kahvin aromi. Mukana on myös praliinia mantelin sävyttämänä, sekä aprikoosin mieleen tuova hedelmäinen komponentti. Kokonaisuudessaan tuoksu on varsinkin ensimmäisestä lasillisesta arvioituna varsin mukava ja sävyiltään melko monipuolinen. Maku on hennosti makea ja hunajainen, raikkaimmillaan siinä on lisänä on myös appelsiinia ja sitruunaa. Hapokkuus on terävähköä ja jälkimaku on suhteellisen pitkä. Hedelmäisyys on kuitenkin kaikkiaan melko ohutta ja kuivuneen oloista, ja tämä piirre vain korostuu viinin saadessa enemmän ilmaa. Samalla hapokkuus toisaalta alkaa dominoida makua yhä enemmän. Pullo oli kuljetuksen aikana vuotanut hieman, vaikka viinin väri näyttikin ikäisekseen ihan hyvältä. Kuiva korkki murtui avatessa kahtia ja poistui vain pienen pihauksen saattamana; kuplia oli laseihinkin kaadettuna jäljellä vielä hieman, mutta ikäisekseen toki vähänla